Kallary Design
Mikä Kallary?
Kallary on Johanna Oraksen intohimon, elämäntyön ja estetiikan tulos. Kallary elää rakkaudesta kotimaiseen designiin ja halusta nostaa skandinaavinen muotoilu pysyvästi maailmankartalle, sekä antaa jokaiselle ihmiselle mahdollisuus luoda yhteys omaan luovuuden lähteeseensä.
Mistä kaikki alkoi?
Palatkaamme hetkeksi vuoteen 1970 suomen Turussa, vielä tarkemmin vappuaattoon. Sinä päivänä syntyi tyttö tavalliseen perheeseen, joka asui tavallisessa talossa tavallisella asuinalueella. Silloin tytön äiti ei vielä voinut aavistaakaan, että oli juuri saattanut maailmaan yhden Suomen kuvataidekentän merkittävimmistä kuvataiteilijoista: Johanna Oraksen.
Johanna osoitti jo pienestä tytöstä suunnattoman kiinnostuksensa taiteeseen, ja hänen perheensä teki kaikkensa tukeakseen tätä intohimoa. Kuvataidekoulu, kuvataidelukio, harrastuksia ja omia nuoren taiteilijan tarvikkeita kotiin. Yksinhuoltajaperheen lapselle mikään näistä ei ollut itsestäänselvyys.
Johanna pääsi lukion jälkeen Tampereelle opiskelemaan kuvataidetta, sieltä Pietarin kuvataideakatemiaan, jonka jälkeen vielä Firenzeen. Näistä oppilaitoksista saamansa työkalut mukanaan hän aloitti uransa. Siitä voimmekin kelata eteenpäin hetkeen, kun Johanna istui ateljeessaan ja pyöritteli käsissään kahta kallan kukkaa, joita oli käyttänyt yhdessä asetelmateoksessaan.
Kallat kietoutuivat toistensa syleilyyn ja niiden välinen vuoropuhelu oli mykistävää, ja niin kuin salama kirkkaalta taivaalta Johanna koki hetken, joka tulisi muuttamaan hänen tulevaisuutensa pysyvästi.
Kallary oli syntynyt. Vaikkei Johanna itsekään tiennyt sitä vielä.20 vuotta pohjatyötä ja kallan upeiden muotojen hiomista myöhemmin, olemme hetkessä, jossa Kallary Design Oy on syntynyt.
Unicenter valikoima
-
Kallary Design pussilakanasetti - Beige/Light BlueKallary Design pussilakanasetti - Beige/Light Blue
- Normaali hinta
-
€89,00 - Normaali hinta
-
- Myyntihinta
-
€89,00
Nopea näkymä
-
Kallary Design pussilakanasetti - Old Rose/BeigeKallary Design pussilakanasetti - Old Rose/Beige
- Normaali hinta
-
€89,00 - Normaali hinta
-
- Myyntihinta
-
€89,00
Nopea näkymä
-
Kallary Design pussilakanasetti - Grey/BeigeKallary Design pussilakanasetti - Grey/Beige
- Normaali hinta
-
€89,00 - Normaali hinta
-
- Myyntihinta
-
€89,00
Nopea näkymä
-
Kallary Design pussilakanasetti - White/BlackKallary Design pussilakanasetti - White/Black
- Normaali hinta
-
€89,00 - Normaali hinta
-
- Myyntihinta
-
€89,00
Nopea näkymä
Meiltä Unicenteristä löydät ajoittain vaihtuvia Johanna Oraksen suunnittelimia tuotteita kuten pussilakanat sekä tyynyliinat.
Voit tutustua lisää Johannan upeaan Kallary Design mallistoon alla olevan painikkeen kautta.